Vedonlyöntisivustot

Rahapelaamista on olemassa monenlaista. Tämän sivuston lukijoilla on epäilemättä kaikilla kolikkopeli- ja pöytäpelitaustaa, mutta nämä eivät ole ainoita tapoja, joilla voi voittaa rahaa kotona istumalla ja tekemättä mitään. Yhtä hyvin rahaa voi panostaa myös vedonlyöntiin. Tällöin voittaminen ei olekaan tosin enää aivan pelkästään tuurista kiinni, vaan pelaajalla olisi hyvä olla myös jonkinlaista pelisilmää. Eikä toisaalta orastavista meedion kyvyistäkään haittaa olisi.

Jos vedonlyöntisivustot kiinnostavat, olet klikannut itsesi aivan oikeaan artikkeliin. Me nimittäin kerromme sinulle, miten vedonlyönti netissä toimii ja miten sillä voi lyödä leiville.

Vedonlyönti verissä

Vedonlyönnillä laajassa merkityksessä tarkoitetaan sitä, että yritetään arvuutella tulevaa ja laitetaan rahapanos omille veikkauksille. Moni meistä on nuorena töräyttänyt kavereilleen haasteen ”vitonen vetoa, että ehdin ennen sua tonne kukkulalle”. Jos haaste sitten on otettu vastaan, on voittaja saanut häviäjältä viisi euroa itselleen.

Netissä tapahtuva vedonlyönti toimii hyvin samanlaisilla perusperiaatteilla. Tosin tällä kertaa vetojen säännöt ja parametrit asettaa vedonlyöntisivusto. Vedonlyöntisivusto voi esimerkiksi kertoa sinulle, että saat rahasi kymmenkertaisena takaisin, mikäli veikkaat Suomen voittavan Tanskan jalkapallossa ja tämä oikeasti tapahtuu. Vedonlyöntisivustojen kertoimet ovat siis kaikki ikään kuin eräänlaisia haasteita, joihin asiakas sitten joko tarttuu tai on tarttumatta.

Erityisesti vedonlyönti puhuttelee meikäläisiä siitä syystä, että penkkiurheilu on aina ollut maassamme valtavan suosittua. Popedakin tiesi aikanaan laulaa Ukkometso-kappaleessaan, että kun Suomi pelaa lätkää, niin se iskee joka jätkään. Tästä syystä Suomen Leijonien puolesta vetoa lyöviä on maassamme useita kymmeniä ellei jopa satoja tuhansia.

Mikä parasta, pelaajanhan ei sinänsä tarvitse olla mikään ennustaja voidakseen lyödä vetoa. Yhtä hyvin rahaa voi pistää likoon suosikkijoukkueelleen myös kannatuksen ja lisäjännityksen vuoksi. Jos omat suosikit selviytyvät mahdottomalta tuntuvasta haasteesta ehjin nahoin voittajina, on riemun hetki vedon osumisen myötä tavallistakin suurempi.

Parhaat vedonlyöntisivustot täynnä hyviä diilejä

Jos et ole asunut kiveen hakatussa kalliomajassa jo useita kymmeniä vuosia, todennäköisesti tiedätkin, että valtiolla on tässä maassa monopoli kaikenlaiseen raha- ja uhkapelaamiseen. Jos kuitenkin haluat nauttia kaikkein parhaimmista kertoimista ja kattavimmista betsimarkkinoista, tulee sinun usein lähteä merta edemmäs kalaan.

Kotimaisen yksinoikeustoimijan ote ulottuu ainoastaan Manner-Suomeen, mutta netissä pelatessa markkinat ovat vapaat. Siellä toinen toistaan paremmat vedonlyöntibonukset odottavat sportista kiinnostuneita asiakkaita. Siispä lue lisää uusista vedonlyöntisivustoista ja tempaudu ihmeessä niiden matkaan.

Varsin tavanomaista on, että kansainväliset vedonlyöntisivut lyövät uudelle asiakkaalleen saman tien käteen erinomaisen 100 %:n bonuksen. Jos siis haluat tallettaa pelisivustolle vaikkapa 50 euroa omaa rahaasi, antaa pelisivusto pinkkasi päälle toisen mokoman kaupan päällä. Näin ollen pystyt lähtemään kannattamaan suosikkiasi tuplarahalla, jolloin myös potentiaaliset tienestit kaksinkertaistuvat.

Aivan täysin katteetonta ei bonusraha tietenkään sentään ole. Noin 99 % tapauksista siihen liittyy jonkinlainen kierrätysvaatimus, jonka mukaisesti rahaa pitää panostaa useita kertoja ennen sen nostamista pois tililtä. Jos siis 100 euron kassallasi on vaikkapa 8-kertainen kierrätys, tulee sinun tehdä ensimmäisen 100 euron panostuksesi jälkeen vielä 700 euron edestä lisäpanostuksia. Riskejä täytyy siis ottaa enemmänkin kuin kerran, mutta toisaalta lopussa mahdollisesti kiitos seisoo. Parhaassa tapauksessa kassa on ehtinyt kasvaa panostusperiodin päätteeksi vieläkin isommaksi kuin mitä alun perin uskalsi toivoa.

Vedonlyöntiä myös omituisiin kohteisiin

Kun tavallinen tallaaja ajattelee vedonlyöntiä, tulee mieleen ennen kaikkea vedonlyönti urheiluun. Urheilutapahtumia järjestetään maailmanlaajuisesti päivittäin varmastikin vähintään satojatuhansia. Maailmanlaajuisesti merkittävien jalkapallopelien lisäksi siellä täällä pelataan kaikenlaisia lasten ja nuorten puulaakipelejä, joista ei tavallisesti kantaudu tieto minnekään muualle kuin paikallisille kylille.

Kansainvälisillä vedonlyöntisivustoilla pääset laajentamaan horisonttiasi hyvinkin laajalle. Et siis joudukaan panostamaan enää pelkästään Valioliigan huippuotteluihin ja Suomen ja Ruotsin lätkäpeleihin, vaan ulottuvillasi on vaikka mitä lajeja aina rugbysta futsaliin ja pöytätennikseen. Ei myöskään ole mitenkään pois suljettua, etteikö jostain netin syövereistä löytyisi vedonlyöntiä eukonkantoon tai saappaanheittoonkin. Jopa käsikirjoitetusta showpainistakin voi lyödä vetoa monessa vedonlyöntiin vihkiytyneessä paikassa!

Vedonlyöntisivustot

Kansainväliset vedonlyöntimarkkinat ovat kokoluokaltaan valtavaa kamaa. Ei siis ole tavatonta, että vedonlyöntitoimistot keksivät asiakkailleen hyvin eriskummallisiakin pelikohteita. Saatat siis yhtä lailla päästä lyömään vetoa siitä, milloin avaruusoliot saapuvat ensimmäistä kertaa maapallolle tai onko Lontoossa valkoinen joulu. Nämä ovat molemmat aitoja esimerkkejä, ja niin ovat myös erilaisten tosi-tv-ohjelmien ja poliittisten vaalien voittajaveikkaukset.

Mitä ikinä sitä voikin ihminen arvuutella – hyvän maun rajoissa tosin –, on hyvinkin mahdollista, että jollain vedonlyöntisivustolla tästä pääsee lyömään vetoa.

Livestriimaustakin tarjolla

Vedonlyönti on yleensä hauskinta silloin, kun asiakas seuraa suorana tapahtumien kehittymistä. Esimerkiksi kotimaisen Susijengin koripallopelit ovat tulleet tunnetuksi usein trillerimäisestä luonteestaan. Yleisö elää jo ilmankin rahapanosta mukana jokaisessa Sasu Salinin käsistä lähtevässä kolmen pisteen heitossa. Kokemus ainoastaan vahvistuu, kun pelaajalla on ottelussa mukana taloudellinen panos.

Aina kaikkia parhaita otteluita ei kuitenkaan näytetä Suomen televisiossa maksutta. Etenkin liiga- ja sarjapelit sullotaan usein kalliiden maksumuurien taakse, eikä sunnuntaikatsoja välttämättä halua maksaa useiden kymmenien eurojen kuukausimaksuja vain yksittäisen kiinnostavan ottelun vuoksi. Näissäkin tilanteissa kansainväliset vedonlyöntitoimistot tulevat hätiin, sillä joskus ne tarjoavat livestriimausta suosituimmista otteluistaan.

Mitään suomalaista selostusta on vedonlyöntisivustoilta turha odottaa, mutta toisinaan saatat päästä kuuntelemaan kiinnostavaa englanninkielistä puhetta suomalaisten starojen touhuista kentällä. Esimerkiksi Utah Jazzissa pelaavan Lauri Markkasen edesottamuksia on hauska seurata myös yhdysvaltalaisen selostuksen näkökulmasta tarkasteltuna.

Lopuksi

Vedonlyönti on ilmiselvä harrastus henkilölle, joka muutenkin tykkää seurata urheilua. Jo pienikin rahapanostus voi lisätä katselujännitystä merkittävästi ja saada tuntemaan kuin olisit itse kentällä mukana juhlimassa onnistumisia ja harmittelemassa epäonnistumisia.

Muistutettakoon silti vielä loppuun, että vedonlyöntiin pätevät samat säännöt kuin kasinopelaamiseenkin. Yli varojensa ei saa pelata, eikä pelien pidä antaa mennä tunteisiin. Niin kauan kuin touhu pysyy ilon puolella, on sillä paikkansa, mutta ei enää sen jälkeen.

Tämä sivusto käyttää evästeitä.
Hyväksyn.